2018

Tuomas Kemppainen

 

Kuka olet?

Hei! Olen Kemppaisen Tuomas, 32-vuotias perheellinen mies Jyväskylästä. Perheeseeni kuuluu puoliso, poika ja koira.

 

Mitä kuuluu ja miten töissä menee?

Hyvää kuuluu. Töissä menee mukavasti, työpaikkaa vaihdoin noin kuukausi takaperin. Vaihtelua hieman, toimii!

 

Mitä teet työksesi ja kauanko olet työskennellyt?

Työskentelen Jyväskylän kaupungilla vammaispalveluilla ohjaajana, tällä hetkellä Kortepohjan toimintakeskuksen asumisyksiköissä ryhmäkoti Torpassa, Kortteerissa ja Kämpässä. Työurani aloitin vammaispalveluilla valmistumisen jälkeen 2010. Olen työskennellyt Nevakodilla opiskeluaikoina, valmistumisen jälkeen Ahokodilla reilut kahdeksan vuotta, ja nyt täällä Kortepohjassa asumisyksiköiden puolella.

 

Miten päädyit hoitoalalle ja millainen koulutus sinulla on?

Hoitoalalle päädyin hakemalla kouluun, valmistuin ja tässä ollaan. Lähdin kokeilemaan hoitoalaa armeijan jälkeen, ja aikani rakennusmailla työskennellen, ja hyvältä valinnalta tuntui. Koulutustaustana on lukio ja lähihoitajan tutkinto. Opiskeluaikoina viimeinen vuosi meni ensihoitoon perehtyen, mutta lopulta päädyin vammaispalveluiden puolelle kuitenkin töihin.

 

Miten ylläpidät ammattitaitoasi?

Ammattitaito pysyy yllä töitä tehden, kuuntelemalla kollegoita ja käymällä työnantajan järjestämissä koulutuksissa. Työmenetelmien pohtiminen aika-ajoin tekee myös ihan hyvää ammattitaidolle.

 

Pystytkö vaikuttamaan työhösi?

Mielestäni pystyn vaikuttamaan työhöni riittävissä määrin. Autonominen työvuorosuunnittelu mahdollistaa jo paljon. Päivän kulkua voi suunnitella, toki perusasiat hoidetaan, mutta muutoin aika vapaat kädet työn suhteen ja asukkaiden ehdoilla tietty.

 

Mikä on vastapaino työllesi?

Vastapainona työlle toimii ulkoilu koiran kanssa, salitreeni ja pelailu tietokoneella. Tietty myös modernin tekniikan ihme, eli suoratoistopalvelut leffoille ja sarjoille. Kesälomilla sitten lähdetään vaeltamaan.

 

Takkatulen ääressä vai metsän siimeksessä?

Kumpikaan ei huono vaihtoehto. Metsänsiimeksessä kuitenkin mieluummin, se hiljaisuus ja rauha.

 

 

Kristiina Blinnikka-Tossavainen

 

Ammattiosaston kesäkasvo Kristiina Blinnikka-Tossavainen

 

1. Miten olet ajautunut nykyiseen tehtävääsi?

Jokin aika sitten huomasin, että kaipaisin erilaisia haasteita työhöni. Sinnikkäästi hain muutosta tilanteeseen pitkällä aikajänteellä. Olen jo vuosia ollut kiinnostunut henkilöstön hyvinvoinnista ja kokonaisuudessaan työntekijöiden työoloista. Olen varmaan myös aika lailla tasa-arvon ihminen, haluan, että kaikkia kohdellaan tasapuolisesti ja että kaikilla on samanlaiset mahdollisuudet ja oikeudet hoitaa työtehtäviään. Työsuojeluvaalit mahdollistivat tämän. Siitä olen ikuisesti kiitollinen äänestäjille.

 

2. Mikä koulutuspohja sinulla on?

Ylioppilas -98, Terveydenhoitaja ja sairaanhoitaja (AMK) -01. Tämä ei ehkä liity koulutuspohjaan, mutta tokihan sitä kaikenmoista kurssia on tässä sivussa työnpuolesta käynyt. Viimeisimpänä työsuojelun peruskurssi osiot I ja II, työhyvinvointi työpaikalla, sekä työhyvinvointikorttikoulutus.

 

3. Mitä toiveita ja haasteita sinulla on tulevalle neljälle vuodelle?

Toivottavasti pääsen tutustumaan henkilöstöön mahdollisimman laajalti, samoin, kuin työyhteisöihin kokonaisuudessaan. Toivon, että omalta osaltani saan työsuojelua jalkautettua lisää kentille. Haluan olla sellainen työsuojeluvaltuutettu, jota on helppo lähestyä ja haluaisin, että työntekijöillä on olo, että olen oikeasti kiinnostunut heidän asioistaan (niin kuin olenkin, enhän muutoin olisi tähän ryhtynyt). Toki toivon, että pääsen ja voin vaikuttaa asioihin. Toivon, että olen helposti lähestyttävä valtuutettu ja lunastan paikkani henkilöstöyksikössä.

Haasteena varmastikin tuleva Sote ja uudistusten jatkuva myllerrys ylipäätään, missä elämme koko ajan. Resurssien vähyys ja asiakkaiden paljous. Ylipäätään haastavat asiakkaat ovat jo itsessään haaste hoitotyössä. Nämä asiat ovat minullekin haasteita. Haaste myös se, että tässä työssä toisinaan olo on riittämätön.

 

4. Työsuojeluvaltuutetuille on jaettu omat tehtäväalueet, mitkä ovat sinun alueesi?

Minun alueeni ovat vanhuspalveluissa palveluasuminen, pitkäaikaishoito, sekä hallinto. Neuvola, koulu- sekä opiskeluvastaanotto. Kuntoutus ja erikoisvastaanotot.

 

5. Joudutko työssäsi tekemään vaikeita päätöksiä?

Kyllä, tämä on yksi asia mikä tekee työstä haasteellisen. Esimerkiksi vaikeiden asioiden ääneen sanominen ei ole helppoa. Eikä etenkään silloin, jos lopputulos ei miellytä kaikkia. Se, että osaa nämä vaikeat asiat pukea hyvin sanoiksi. Samalla kun edustan henkilöstöä, edustan myös työnantajaa. Tässä yhtälössä varmastikin tulee välillä vaikeita asioita eteen, vaikka olemmekin yksi ja sama iso Jyväskylän kaupunki työntekijöineen. Ehkä tiivistetysti voisi sanoa, että se vaikein päätös voi olla oman pääni sisällä ja vaatii kykyä joustavaan ja muuntautumiskykyiseen ajatteluun. Olen kyllä valmis kehittämään tätä asiaa.

 

6. Oletko kevät, kesä, syksy vai talvi ihminen ja miksi?

Nyt näin keväällä voisi sanoa kevät. On ihanaa kun tulee lisää valoa, lämpöä. Lumi on pian sulanut, on paljon energiaa. Silti sanon, että olen syksy ihminen. Ruska, kuulaat ja kirpakat pakkasaamut ovat ihanan raikkaita.

 

7. Lempiruoka ja -juoma? Mitä kokkailet kotona?

Joku perinteinen ruoka. Perunat ja jokin lihapata, savukala mukana. Juoma on varmastikin vesi, tai maito. Kyllä appelsiinimehukin on hyvää. Olen enemmän leipoja ihmisiä, niin kuin ulkokuoresta paistaa. Teen ruokaa, koska perheelle on pakko tehdä sellaista. Helpot ja tylsät perusruoat, kuten peruna, pastat ja jokin kastike.

 

8. Miten vietät vapaa-aikaasi ja mitä harrastat?

Vapaa-aika juoksee paljon lasten harrastusten parissa ja tämän tiimoilta erilaisten kisojen merkissä viikonloputkin myös. Puolison kanssa yhteinen harrastus on lavatanssit. Myös talvisaikaan. Karaoke laulelu oli jossain vaiheessa hyvinkin aktiivista.

 

9. Jos saisit muuttaa jotain Jyväskylässä, mitä muuttaisit?

Panostaisin enemmän myös muualle, kuin keskustan alueisiin. Viihtyisyyttä lisää. Kukkia ja istutuksia kesään. Ymmärrän, että iso kaupunki ei voi aina toteuttaa jokaisen toivetta.

 

10. Mitä terveisiä lähetät Tehyn jäsenille?

Olisi niin paljon sanottavaa ja terveisiä teille. Olkaa innokkaita, jaksakaa pusertaa ja etsikää uusia tuulia rohkeasti elämässä ja työssäkin. Olen jo tähän mennessä päässyt moniin upeisiin työpaikkoihin ja ennen kaikkea ihmisiin tutustumaan. Mahtavia ihmisiä, jotka tekevät sydämellä työtä, joka on erittäin raskasta! Laitelkaa viestiä tulemaan ja kuulumisia kentältä!